torstai 23. elokuuta 2007

Arkeen paluu

Kun on pitkään ollut hiljaa, uudelleen aloittaminen tuntuu todella vaikealta. Piti itseäänkin oikein muistutella, mitä tänne on tullut kirjoiteltua.

Elämä alkaa taas palautua entiselleen kesälomien jäljiltä. Sama tuttu arki-aamujen kaoottinen tunnelma tuntui jo tervetulleelta vaihtelulta kesän jälkeen.
Aamut alkavat nyt entistäkin aikaisemmin, koska Hysterian lisäksi, myös Mysteria siirtyi ammatillisten opintojen pariin, eikä matkaa enää taiteta polkupyörällä. Mysteria on odotetusti ottanut elämänmuutoksen omaan rauhalliseen tapaansa, ei hermoilua, jännitystä tai muitakaan tunteenpurkauksia. Mysterialle asiat vain tapahtuu -piste- mitäpä niistä vouhkaamaan. Hysteria jaksaa stressata Mysteriankin puolesta, epäilee ettei tämä pärjää ja jatkuvasti tuskailee toisen "saamattomuudella" joksi Mysterian näennäisen apaattisuuden tulkitsee. Itse olen enemminkin odottavalla kannalla, josko Mysteria vihdoinkin vapautuisi kuorestaan ja antaisi muunkin maailman nähdä sen aidon Mysterian kaiken sen synkkyyden alta.

Meidän kaikkien oma pikku lemmikki - Anarkia - aloitti ylä-asteen. Kapinasta on jollain lailla ollut terä poissa viime viikkoina. Luultavasti uuteen kouluun siirtyminen ja uusi järjestys elämässä ovat hetkellisesti saaneet Anarkian ajatukset karkailemaan toisaalle. Ensimmäisen viikon paniikkiaamujen jälkeen asiat alkoivat pikkuhiljaa sujua. Hermoille käyvää jatkuvaa palatustaan Anarkia ei ole lopettanut, mutta siskojen ärsyttämisen sijaan Anarkia on käyttänyt energiaansa tiedonhankintaan. Hysteria ja Mysteria ovat olleet jatkuvan kysymyspommituksen kohteena, ja alkuun ihan mielellään jopa vastailivatkin, mutta tietäähän sen... kaikki kestää vain aikansa. Kysymystulvan sietokyky on hiljalleen kutistunut ja Anarkia saakin vastausten sijaan hyvin nopeasti käskyn olla hiljaa.

Tästä se taas lähtee... arkeen paluu.

torstai 16. elokuuta 2007

Kannustusmerkkiä pukkaa

Hieman huonoa omaatuntoa potien liitän tähän saamani ..hmm, kunniamerkkikö tämä?! Kannustimeksi Igraine on tämän minulle myöntänyt joten nöyrimmät kiitokset.



Kirjoitusintoa alkaisia jo olla, mutta pää pysyy tyhjänä. Oikeammin siellä lienee liikaakin asioita, mutta jälleen kerran sellaista mitä en suin surminkaan tohdi suuren yleisön silmien eteen heittää. Sitähän voi joku vaikkapa päästä kurkistamaan ihan sisään asti jos vähän muuria raottaa.

tiistai 7. elokuuta 2007

Karma Hotel lobby

Elämä on ollut viime aikoina hiukkasen normaalia vauhdikkaampaa, eikä loivemmissakaan kaarteissa ole ehtinyt tänne suuntaan vilkkua näyttää.
Olen sentään yrittänyt uskollisesti käydä päivitettyjä suosikkejani lukaisemassa... monasti vasta yömyöhällä, joten sisältö ei välttämättä ole aina oikein auennut, saatikka että oisi kommentteja jaksanut irrotella.

Koulujen alkua odottelen innolla, palautuu taas se jonkinmoinen rytmi tähänkin hulabaloohon. Koko kesän on tyttötrio elänyt kuin hotellissa - kaikki odotetaan valmiina eteen, ja nyt on kurinpalautusviikko meneillään. Saa jokainen kantaa kortensa tähänkin kekoon tai reseptionisti-pikkolo-siivooja-kokki-tarjoilija-pyykkääjä sanoutuu irti työsuhteestaan.

Ilmojen viilettyä ja työtaakan kevennyttyä, palailen taatusti useammin astialle.
Siihen asti....

Welcome to the Karma Hotel
Looks like Heaven but could be Hell
Where pleasant screams transform to yells
And every suite casts its own spell


tiistai 17. heinäkuuta 2007

Bloginimi-meemi

Igraine haastoi minut seuraavanlaiseen bloginimipaljastus-kampanjaan.
...

Blogistania on täynnä mitä mielenkiintoisempia bloginimiä. Mistä ne ovat peräisin? Mikä on niiden tarina?

Omani tarina on hyvin yksinkertainen. Pienenä tyttönä isä kutsui minua Korpuksi, siitä taas oli suora tie "Murusteluun"... korppujahan ei murustelematta voi syödä.


Mikä on sinun tarinasi?
Kerro bloginimesi tai blogin nimesi tarina ja haasta kolme muuta tekemään samoin.

Haasteen heitän jatkettavaksi PusNus Geelle, Tarpomista Marikille ja Katiija -odota, teen tän kerroksen loppuun.

Muiden blogituttavuuksien nimistä minulla jo jonkinnäköinen käsitys onkin, mutta toki kaikki haluavat saavat osallistua.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Pink (...is my favorite crayon)



Jostain pääni sopukoista päästin nyt valloilleen tämän Steven Tyler - pakkomielteen uudelleen, joten tässä sitä nyt ollaan. MINÄ pääsen nauttimaan lisää herkkusuuta ja Marikille sitä Joe Perryä. Unohtamatta kuitenkaan esityksen musiikillisia arvoja, tätä on ilo niin katsella kuin kuunnellakin. Toivottavasti edes jollekulle avautuu aivan uusi musiikkielämys.

torstai 5. heinäkuuta 2007

I don't wanna miss a thing



Olen aina pitänyt suurisuisista miehistä ja Steven Tyler oli jo teini-iän märkä päiväuni. Siksi tämä ei kuitenkaan ole täällä, vaan... biisi on kaikista maailman rakkauslauluista minulle merkityksellisin.

Seiskameemi

Haastoin ihan itse itseni tähän hullutukseen syystä jotta, muut perheenjäsenet on tullut esiteltyä... itseäni vaan en vielä ole.

Eli siis 7-meemin ideana on kertoa itsestään 7 asiaa, ja haastaa 7 blogaajaa tekemään sama. Asioiden pitäisi olla sellaisia, joita ei ole blogissa aiemmin mainittu. Tämä vaatiikin vähän pohdintaa.

1. Kyllästyn nopeasti - ihmisiin, paikkoihin, esineisiin, asioihin, työhön...- kaikkeen, varsinkin jos mikään ei koskaan muutu. Tästä syystä minulla on jatkuvasti keskeneräisiä käsitöitä, piirroksia, projekteja. Aloitan yhden asian ja kun kyllästyn, sysään sen syrjään ja aloitan jotain uutta. Kun sitten saan jotain valmiiksi, olen siitä yhtä yllättynyt kuin muutkin - ja tavattoman ylpeä.

2. Inhoan sukkia. En käytä niitä kuin pakon edessä - kovilla pakkasilla, ja silloinkin vain villaisia.

3. En käytä vihki-ja kihlasormuksen lisäksi mitään muita koruja. Korvissa on kyllä reikiä - 2 molemmissa - muttei koruja.

4. Rakastan meren tuoksua.

5. Pystyn taivuttamaan sormeni ylimmän nivelen kohdalta. Näyttää kamalalta ja aiheuttaa usein suonenvetoa, mutta lapsista se on hauskaa.

6. Puhun itsekseni, varsinkin jotain tehdessäni. Asioiden ääneen sanominen selkeyttää ajatuksia ;-)

7. Pidän rajusta seksistä.

Eihän tämä niin kauhean vaikeaa ollutkaan. Tämä meemi on sen verran jo blogistaniassa kierrellyt, etten suoraan osaa osoittaa tätä kenellekään. Paitsi - Igraine - sinut on haastettu! Ja 6 vapaaehtoista.