Huh hellettä

No nyt sitä sitten saadaa hellettä niin että tuntuu.

Ensin aina odotellaan ja maristaan, kun vettä vaan sataa ja on kylmä - toivotaan aurinkoa ja lämpöä. Kun sitä lämpöä sitten tulee (rajansa voisi tietysti olla silläkin) sitten valitellaan, kun on niin kuuma ja aurinkokin paistaa silmiin.

Voisikohan sitä joskus olla asioihin tyytyväinen ihan sellaisenaan, mitään muuttamatta. Nautiskellaan tästä auringosta ja lämmöstä nyt kun sitä saa, joutaa sitä sitten talvella taas palelemaan. Sadekin on tietysti hyvä asia, ilma on helpompaa hengittää, ja luonto saa piristystä...eiköhän sitäkin saada ajallansa.

Ihan paska juttu

Olenhan minä maininnut Anarkian uteliaisuudesta...enkös olekin.
Taas tuli huomattua, ettei sillä todellakaan ole minkäänlaisia rajoja.
Tässä männäviikolla "säästöpossu" alkoi ilmoittelemaan täyttymisestään kurluttavan äänen muodossa kun vessa vedettiin.
Hetimiten laukkasin ravistelemaan sohvaperunamiestä ja komensin tutkimaan asian. Tottahan halusin tietää tarvitaanko Kodin Putkimiestä vaiko paskakuskia. Sohvaperunamies lupasi tutkia asian... no tiedättehä - ehkä viikon päästä.
Siinä se sohvalla asiaa tuumaili oikeen pitkän kaavan mukaan, eikä toiminnasta tietoakaan.

Parin päivän päästä huomautin uudelleen asiasta ilmoittamalla, ettei vessaan ollut kohta asiaa kakkoselle kun kumisaappaat jalassa. Anarkia sattui olemaan kuuloetäisyydellä ja ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi säästöpossun tutkintaan!
- Mennää iskä... tuu jo..mennää nyt, ala tulla, mä haluun nähä.
Sohvaperunamiestä yökötti jo pelkkä ajatuskin ja Anarkia oli intoa pursuten jo menossa.
- Tuu nyt iskä, mä tuun sun mukaan, mä voin kattoo, ei sun tarvi...nostat vaa kantta..
No saihan se sp-mieskin itsensä lopulta ylös ja otti rohkaisua muutamasta karhusta ennen varsinaista actionia. Siellä ne sitten isä ja tytär mittailivat pihalla takamukset pystyssä paska-kasan korkeutta ja totesivat, että täynnä on ja putki jo tukossa sen vuoksi.

Käsittämätön lapsi minulla siis, kenellä muulla on teini-ikäinen tytär joka haluaa tutkia viemärikaivon sisältöä?!

1 kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa

Mahtaisko tästä kuvasta saada irti 100 sanaa, tuhat vaikuttaisi liioittelulta.
Kommentteihin voipi niitä sanoja lisätä.


Muokkausta...
Kuvassa muuten keikkuupi Calista Flockhart eli kaikkien tuntema "Ally McBeal".

Ystävyysanarkiaa

Ihmetellen olen seuraillut Anarkian ystävyyssuhteita, niistä ei tunnu dramatiikkaa puuttuvan. Siinä ovat kyseessä sellaiset luonnonvoimat, ettei Anarkiankaan kova luonne tahdo sitä kestää, itku on usein herkässä - ja voimasanat.

3 tytön muodostama "Bermudan kolmio" aiheuttaa jatkuvasti onnettomuutta, suuntaan jos toiseenkin. Kaksin aina kaunihimpi pätee tässäkin, pariton lukumäärä on mahdoton yhtälö yhdessä olemiseen. Se joka tästä kolmiosta vuorollaan pudotetaan pois, tuntee olonsa poikkeuksetta hylätyksi. Anarkiakin saa aina oman vuoronsa, vaikkakin harvakseltaan - ja juuri nyt on meneillään Anarkian eristysviikko.

Sen pystyi lukemaan tytön synkiltä kasvoilta ihan kysymättäkin, että jotain on pielessä. Kun puhelin ei soi ihan entiseen tapaan ja Anarkia viihtyy yksikseen kotona mököttämässä, ei ole vaikea arvailla miksi. Turha on yrittää lohdutella ja ymmärtää - "et sä tajuu.. mee pois", on vakiovastaus, ja Anarkiasta huokuu synkkä suru.

Epäilys kaivertaa sisintä, ja usein Anarkia uskotteleekin itselleen, että häntä ei enää huolita mukaan lainkaan vaan hänet on tuomittu olemaan yksin loppu ikänsä. Tytöt varmasti puhuvat jotain pahaa Anarkiasta, nyt kun hän ei ole paikalla - ja olo synkistyy entisestään. Syntyy kasakaupalla tummia piirroksia murheellisen musiikin säestyksellä.

Kotona saa jokainen tuta Anarkian pahasta olosta, ystävällistä sanaa ei suusta tule ja riita rakennetaan vaikka väkisin. Tulee usein mieleen se lause , - Ei kukaan sinua huomaa, ellet itse mene mukaan(kirjasta; Kuka lohduttaisi Nyytiä) - mutta luulen, että se on parasta jättää sanomatta. Ei Anarkia halua muiden seuraan.. kelvollisia ovat vain ne kaksi.

En muista itselläni koskaan olleen samanlaista, tai ehken ahdistunut yksinolosta niin paljon. Jos ei kavereilla ollut aikaa, keksin kyllä muutakin tekemistä... miksei sitten Anarkiakin? Enkä muista hautoneeni vainoharhaisia ajatuksia ystävien keskinäisistä supinoistakaan, vai olenko unohtanut tällaiset ikävät muistot aivan harkiten.

Onneksi tämän kaiken tietää olevan ohimenevää, huomenna voi kaikki jo olla toisin, unohdetuksi jää joku toinen... ei kai tällaistakaan haluaisia toivoa, mutta minkäs teet.

Me, myself and I

Itsekeskeinen, itsepäinen, itseironinen, itsekäs (vai olikos se jo sanottu). Tuntui jotenkin, että olen viime aikoina elänyt liikaa toisten ehdoilla, joten päätin harjoittaa minäboostausta.
Osaanhan minä olla itsekäs ihan ilman erityistä pönkittämistäkään... oikeastaan olen aivan älyttömän itsekäs... unohdan sen vaan toisinaan. Sitten se oma-minä nostaa taas rumaa karvaista päätään ja ottaa haltuunsa sen mikä sille kuuluu, eli kaikki. Elämä vaan ei aina ole samaa mieltä vaikka kuinka HALUAN! ja TAHDON!

Ehkä tästä jotain etujakin on ollut, ensimmäisen kerran pitkään aikaan pääsin tänään istumaan valmiiseen pöytään, ei tarvinut kun vähän käydä söhläämässä (kun en osaa pitää näppejäni erossa) hellan ääressä. En voi nimittäin sietää, että asioita tehdään "väärällä" tavalla. Ne pitää tehdä niinkun minäkin, eikä sovelleta.

Ei sohvaperuna ruokaa tehnyt - eikä Hysteria, Mysteria tai Anarkiakaan - vaan ainoa joka ei vielä uskalla kapinaan nousta... Hysterian kihlattu, talon ainoa poika. (Perunahan ei ole enää poika vaan mies...isolla mahalla.)

Kihlattu on oppikirja esimerkki ADHD:sta joten kutsuttakoon sitten täällä vaikka Addiksi. Jopa minä - kiltti ihminen, hermostun Addille välillä, se kun ei osaa olla hetkeäkään paikallaan, ja jos muu ei liiku niin suu sitten ainakin.

Mutta takaisin siihen tärkeimpään eli minuun. Rauhallinen minä on ehkä hetkellisesti vajonnut uinumaan ja se räyhä-minä on ollut enemmän esillä - se joka vaatii ja haluaa. Ei hormoneja ei, niitä ei nyt tähän sotketa - tämä on ihan jotain muuta.
Ajatuksia tämä kuitenkin sotkee, en tahdo saada yhtään selkeää lausetta aikaiseksi.

joten alter ego hiljenee hetkeksi...

Haastettu

Tämä on sitten Helunan ansiota.
Kokeile oman nimen kirjaimilla ja katso mitä selviää. Haasta lopuksi kaksi ystävääsi.

A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You are great in bed.
J : People adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : Best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

* * * * * * *

K : You're wild and crazy.
O : Awesome kisser.
R : Fuckin crazy.
P : You are popular with all types of people.
P : You are popular with all types of people.
U : You really like to chill.

Ja minun haasteeni iskee kahteen ensimmäiseen kommentaattoriin ;-)
(..ja nyt sitten tietty ei kukaan kommentoi yhtään mitään, omia kommentteja ei lasketa)

Vihreäsilmämeemeilyä

Johan meni helppo asia vaikeaksi.
Huomasin, itsessäni uuden piirteen - osaan olla turhamainen.

Piti ihan vaan napsaista omasta silmästä kuva, vihreät kun ovat, mutta.. muutaman minuutin pikajutusta tuli tunnin rupeama.
Räps, ensimmäinen kuva;
- Aargh, mun silmähän on ihan turvoksissa, ja ei kun silmänympärysvoidetta etsimään - sitä mikä vähentää turvotusta ja tummuutta silmien alla...I wish.

Räps, toinen kuva;
- Apuaaa, kauheet kulmakarvat, näytän ihan Brezneviltä... nyppimään.

Räps, kolmas kuva;
- punoittava kulma, ripsetön silmä... huoh.. ei tästä tuu mitään.

Räps, neljäs kuva;
- tän kyllä laitan, tuli mikä tuli...vähän photarilla korjailen.
Katselin tulosta näytöltä hyvin hämmentyneenä, olenko se muka minä... ja ratkean nauruun. Mitäs menin ottamaan kuvan liian läheltä ja ilmekin asiaankuuluvan vakava. Tämähän on siis to-del-la vakava asia. - Hymy peppuun!

Ripsivärituhrinnan ja pienen kuvanmuokkauksen jälkeen pyyhin hikeä otsalta ja päätän, että tämä se nyt on ja piste. Kuva ei tee oikeutta omintakeiselle iriksen meripihkapilkutukselle, mutta se silmän vihreys näkyy - ja sehän oli tarkoitus uskokaa pois.

..pää täynnä..

Hysterialla paniikkipäivä, samoin Anarkialla - aggressioangstin kera ja minä tunnen tarvetta vajota syvälle omaan mielikuvitusmaailmaani.
Ei ne oikein ymmärtäneet, kun pyysin sylkemään ne omat huolensa ulos yhdellä kertaa ja sitten olemaan hiljaa. Tuli vaan sellainen tunne, ettei yhtään enää tai pää räjähtää. Ehkä minä sitten huomenna taas jaksan.

Mistä huomaat olevasi äiti

1. Jaat jäätelöä viivottimella, että kaikki saavat yhtä suuren palan.

2. Et muista kammata hiuksiasi joka päivä.

3. Piiloudut kylpyhuoneeseen ollaksesi yksin.

4. Lapsesi oksentaa ja sinä kiiruhdat ottamaan oksennuksen päällesi.

5. Jonkun toisen lapsi oksentaa synttäreillä. Sinä jatkat syömistä.

6. Toivot, että ketsuppi on vihannes, sillä se on ainoa tapa saada lapsi syömään.

7. Et voi luopua vauvan vaatteista - se tuntuu niin lopulliselta.

8. Kuulet oman äitisi äänen tulevan suustasi, kun sanot:"Ei noilla kengillä!"

9. Lakkaat kritisoimasta äitisi kasvatumenetelmiä.

10. Palkkaat lastehoitajan, koska et ole käynyt miehesi kanssa ulkona ikuisuuksiin ja käytät puolet ajasta soittamalla kotiin tarkistaen, että lapset voivat hyvin.

11. Sanot ainakin kerra päivässä:"Minusta ei ole tähän", mutta tiedät ettet vaihtaisi sitä mihinkään.

.. Heh...niinpä

Onnenmurusia

Joskus on syytä lueskella omiakin tekstejä täältä uudelleen, ja tulipahan eilen taas vuodatettua omasta "kurjasta" äitiydestä.

Ei se nyt ihan niin kamalaa kuitenkaan ollut - onnenmurusiakin joukossa yllin kyllin, enkä päivääkään siitä vaihtaisi pois. Jotkut asiat ehkä voisin tehdä toisella tapaa, mutta hyvä näinkin.

Voin olla onnellinen siitä, että...
- minulla on 3 tervettä lasta,
- lapsien isä on vielä kuvioissa mukana
- ruoka on riittänyt, vaatteitakin on ja katto pään päällä.
Kaikki äidit eivät voi sanoa näin.

Omilla kumpparihermoilla olen selvinnyt elämässä näinkin pitkälle katkeamatta. Ehkäpä sekin päivä vielä koittaa, että napsahtaa, on jopa todennäköistä, mutta siihen asti - valtakunnassa kaikki suhteellisen hyvin.

Äitiyden ihanuutta

Media taas kerran tursuaa äitiyttä tavalla jos toisellakin. Eräs silmiini osunut artikkeli herätti erityisesti ajatuksia omasta äitiydestä.

"Äitiyteen liittyy paineita, sillä naisen roolia vanhempana kommentoidaan paljon. Lapsen hyvinvointi kytketään usein äitiin, ja tämän toiminta nähdään moraalisina valintoina.
Äiti toimii joko oikein tai väärin, hyvin tai huonosti. Paineet johtavat helposti syyllisyyteen ja huonoon omatuntoon."

Kuinka moni äiti voi väittää, ettei koskaan ole tuntenut olevansa huono äiti jossakin tilanteessa. Minä en ainakaan voi. Teinimonstereiden äitinä olo ei ole helppoa, mutta ei se ollut aina sitä silloinkaan kun olivat vielä täysin äiti-riippuvaisia. Päälimmäisenä muistona Hysterian ja Mysterian vauva-ajasta on jäänyt se loputon väsymys ja riittämättömyyden tunne. En kyennyt minkään mittapuun mukaan olemaan se täydellinen "superäiti" joka pitää kodin kiiltävän puhtaana ja valmistaa hymyillen maittavaa ruokaa iloiselle perheelleen - näyttäen itse hehkuvan kauniilta.

Miltä lie on sohvaperunamiehen silmin näyttänyt se suttuinen osa-aikakoomassa laahustava äitivaimo-minä, joka vain harvoin muisti näyttää harjaa omille hiuksilleen tai kiinnittää huomiota vaatetukseensa. Pyykkivuori sai kasvaa rauhassa, eikä ruokakaan useimmiten ehtinyt valmiiksi sohvaperunamiehen palatessa raskaan työpäivän jälkeen kotiin.
Ja kerrottakoon nyt kaikille kauhistuneille lukijoille, että kyse on tosiaankin Hysteria-Mysteria kaksikon vauva-ajasta (ikäero 1 vuosi ja 8 kk). Toki toiset selviävät kaksosistakin, mutta se ei nyt tähän saumaan ole vertailukelpoista.

Hysteria oli koliikki-vauva ja myöhemmin aggressiivisen mustasukkainen. Mysterian henki oli vaarassa heti jos uskalsin kääntää selkäni, joten Mysteria kulki ensimmäisten elinkuukausien ajan mukana joka paikkaan roikkuen kuin pieni apina "kylkikourussa" - tiedättehän - se lonkan ja kainalon välinen alue.

Jotenkin siitä hengissä kuitenkin selvittiin - lapset ja minä. Sohvaperunamiehen olemassaolon muistin siinä vaiheessa kun Mysteriakin jo opetteli kävelemään, oli kaikesta huolimatta jäänyt odottelemaan "heräämistäni". Myöhemmin ajateltuna, olin ehkä kuitenkin ihan jees-äiti, kauhukaksikko oli aina puhdas, ruokittu ja kuiva. Eihän sitä täydellinen tarvitse olla, mutta olin varmasti se ainoa oikea ja täydellinen äiti Hysterialle ja Mysterialle....kunnes petturin elkein toin kotiin Anarkian ;-)

Siis hyvää tulevaa äitienpäivää kaikenlaisille äideille!

Voinko suositella...

Pitkään aikaan en ole törmännyt kirjaan jonka olisin jaksanut ahmia lähes yhdeltä istumalta. No, ei se onnistu tällaisen lauman kanssa koskaan, aina joku vaatii huomiota kesken kaiken, mutta vuorokaudessa kuitenkin.

Harvoin sitä enää löytääkään niin mielenkiintoista lukemista, ettei raaskisi laskea sitä käsistään ennenkuin viimeinenkin sana on imaistu. Tämän kyseisen kirjan/kirjailijan nimi osui silmiini muistaakseni Appelsiinin tuoksua - blogista, jota olen säännöllisesti seuraillut.

Kerron, kerron...odottakaa nyt hetkinen. Kirja tosiaankin on Torey Haydenin Tiikerin lapsi. Kirja ei ole fiktiivinen, joten sitä ei voi suositella aivan kaikille. Pienen Sheilan tarina on niin riipaiseva, että se saa toisinaan vatsan vääntymään solmuun.

Tämä tekstinpätkä jolla kirja alkaa, kertoo sen sisällöstä jo hyvin paljon;
"Uutinen oli aivan pieni, vain pari pikku kappaletta, jotka oli sijoitettu kuudennelle sivulle sarjakuvien jälkeen. Siinä kerrottiin kuusivuotiaasta tytöstä, joka oli ryöstänyt lähiseudulla asuvan pikkulapsen. Hän oli kylmänä marraskuun iltana vienyt kolmivuotiaan pojan läheiseen metsään, sitonut hänet puuhun ja polttanut häntä. Poika oli nyt paikallisessa sairaalassa kriittisessä tilassa. Tyttö oli otettu huostaan."

Kyllä asettuvat oman elämän ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin kertarysäyksellä. Taatusti parhaiten käytetty 8,00 € pitkään aikaan (tosin käytin vielä toisen mokoman saman kirjailijan Auringonkukkametsään).

Luonne-eroja

Otetaanpa esimerkiksi jokapäiväinen arkiaskare:

Roskapussin matka keittiön kaapista ulos tienvieressä seisovaan jäteastiaan

Sohvaperunamies huomaa roskapussin täyttyneen aamulla kahveja keitellessään, vääntää pussin solmuun ja jättää sen paikalleen, kippaa edellisen kahvinsuodatinpussin sisältöineen tiskipöydälle ja jatkaa kahvinkeittoa.
Hysteria terottaa kajalkynänsä suljetun roskapussin päälle, vaivautumatta edes yrittämään pussin aukaisua.
Mysteria jättää roskansa suoraan keittiön pöydälle - liekö edes tiedostaa moisen asian kuin roskapussin olemassaoloa.
Anarkia ilmoittaa kovaan ääneen vastalauseensa, koska kukaan ei ole vaihtanut täyden pussin tilalle uutta.

Huomatkaa - tässä vaiheessa ei kukaan tee elettäkään täyden roskapussin siirtämiseen.

Minä-äiti tupsahdan höyryävänä ulos suihkusta, marssin keittiöön, kaadan itselleni kupin kahvia, nappaan roskapussin - raotan sitä sen verran, että tiskipöydällä lojuva suodatinpussi mahtuu vielä mukaan ja Mysterian pöydälle heittämät appelsiininkuoret - kahvikuppi toiseen käteen ja kävelen ulos. Kahvikuppi odottaa terassilla kun kipaisen pussin säiliöön. Istun ja nautin kahvini kaikessa hiljaisuudessa kuunnellen lintujen laulua, ennen kuin palaan sisään keskelle samaa kaaosta. Laitan uuden roskapussin ja siivoan Hysterian teroitusjätteet lattialta.

Tässä vaiheessa kansa herää, yksi jos toinenkin ilmoittaa:
- Oisin mäkin sen voinu viiä.

Niinpä niin.
Jos olisin pyytänyt jotakuta viemään pussin, olisi seurannut 15 minuutin kiivas huuto ja kinastelu siitä, kuka pussin joutuu viemään.
Säästin siis kaikilta hirvittävän määrän energiaa toimimalla niinkuin yleensäkin - heti, välttämättä asiaa sen kummemmin ajattelematta (Sohvaperunamiehenhän olisi pitänyt tehdä suunnitelma siitä, koska pussi olisi ollut viisainta viedä).

Hauskaa vappua

Vappu sitten tuli ja meni. Tulikohan tätä joskus ennen jotenkin juhlittuakin??!!
Paniikinomaiset mietteet vanhuudesta valtaavat mielen. Vappuaattona - vain sohvaperunamies seurana - lapset kylillä heilumassa. Ja mitä minä teen, neulon sukkaa!! Vedin sentään yliannostuksen munkeista, simaa ei taidettu edes muistaa..

No sohvaperunalla oli omat simansa - sitä missä on karhun kuvia. Muttei niidenkään voimalla jaksanut kovin vapusta riehaantua, sillä kun on juhlapäivä melkein joka päivä - serpentiinit vintillä ja ilmapallo vatsassa.

Itseäni lohduttaakseni palautin mieleeni vapun kaukaisesta nuoruudestani (vakavan laskutoimituksen jälkeen)24 vuoden takaa. No alaikäinenhän minä silloin olin - moralistien kannattaa siis jättää lukematta.

Kyseisen ikimuistoisen vapun vietin todella kosteissa merkeissä. Määriä mainitsematta, liian kosteissa. Alkuillan hämärien muistikuvien lisäksi olen joutunut turvautumaan kuulopuheisiin loppuillan tapahtumista. Silmälasit katosivat (ihan uudet), syli täynnä oksennusta - housut piloilla, runsaasti noloja tilanteita, ystävät pelastivat putkaan joutumiselta. Kotiovella oli sitten vielä yön päätteeksi äiti odottamassa;
- Odotas kun isäs kuulee tästä, oli äidin toteamus, ennenkuin sammuin eteisen lattialle.

En jäänyt odottamaan. Ei, en minä omaa isääni pelännyt (tai ehkä ihan vähän), vaan häpesin itseäni. Seuraavana päivänä poistuin tavaroineni kotoa, ja sillä tiellä olen edelleen.

Vaikka sitä joskus nuoruuteen takaisin haikaileekin, en kaipaa takaisin tuohon kyseiseen hetkeen. Tätä juttua en aio hämärtyvinä syysiltoina kertoilla lapsenlapsille takkatulen ääressä ;-)

Siilitesti