Ystävyysanarkiaa

Ihmetellen olen seuraillut Anarkian ystävyyssuhteita, niistä ei tunnu dramatiikkaa puuttuvan. Siinä ovat kyseessä sellaiset luonnonvoimat, ettei Anarkiankaan kova luonne tahdo sitä kestää, itku on usein herkässä - ja voimasanat.

3 tytön muodostama "Bermudan kolmio" aiheuttaa jatkuvasti onnettomuutta, suuntaan jos toiseenkin. Kaksin aina kaunihimpi pätee tässäkin, pariton lukumäärä on mahdoton yhtälö yhdessä olemiseen. Se joka tästä kolmiosta vuorollaan pudotetaan pois, tuntee olonsa poikkeuksetta hylätyksi. Anarkiakin saa aina oman vuoronsa, vaikkakin harvakseltaan - ja juuri nyt on meneillään Anarkian eristysviikko.

Sen pystyi lukemaan tytön synkiltä kasvoilta ihan kysymättäkin, että jotain on pielessä. Kun puhelin ei soi ihan entiseen tapaan ja Anarkia viihtyy yksikseen kotona mököttämässä, ei ole vaikea arvailla miksi. Turha on yrittää lohdutella ja ymmärtää - "et sä tajuu.. mee pois", on vakiovastaus, ja Anarkiasta huokuu synkkä suru.

Epäilys kaivertaa sisintä, ja usein Anarkia uskotteleekin itselleen, että häntä ei enää huolita mukaan lainkaan vaan hänet on tuomittu olemaan yksin loppu ikänsä. Tytöt varmasti puhuvat jotain pahaa Anarkiasta, nyt kun hän ei ole paikalla - ja olo synkistyy entisestään. Syntyy kasakaupalla tummia piirroksia murheellisen musiikin säestyksellä.

Kotona saa jokainen tuta Anarkian pahasta olosta, ystävällistä sanaa ei suusta tule ja riita rakennetaan vaikka väkisin. Tulee usein mieleen se lause , - Ei kukaan sinua huomaa, ellet itse mene mukaan(kirjasta; Kuka lohduttaisi Nyytiä) - mutta luulen, että se on parasta jättää sanomatta. Ei Anarkia halua muiden seuraan.. kelvollisia ovat vain ne kaksi.

En muista itselläni koskaan olleen samanlaista, tai ehken ahdistunut yksinolosta niin paljon. Jos ei kavereilla ollut aikaa, keksin kyllä muutakin tekemistä... miksei sitten Anarkiakin? Enkä muista hautoneeni vainoharhaisia ajatuksia ystävien keskinäisistä supinoistakaan, vai olenko unohtanut tällaiset ikävät muistot aivan harkiten.

Onneksi tämän kaiken tietää olevan ohimenevää, huomenna voi kaikki jo olla toisin, unohdetuksi jää joku toinen... ei kai tällaistakaan haluaisia toivoa, mutta minkäs teet.