Sohvaperunakoira

Tämä narttu on omaksunut sohvaperunakoiran roolin täydellisesti.
Kolmen ihmisen repaleinen - parhaat päivänsä nähnyt sohva on sen tähystyskeskus, josta sen jäätävä tuijotus kohdistuu kaikkeen liikkuvaan, silloin kun se vaivautuu silmänsä avaamaan (varsinkin sen jäänsinisen silmänsä).

Sohvaperunakoira ei varsinaisesti ole sylimallia, joten se pystyy vaivatta täyttämään paikkansa.
Kohtalaisen kasvatuksen saaneena se kuitenkin emäntäänsä väistää...viisas koira, saisipa sohvaperunamiehenkin kasvatettua yhtä tottelevaiseksi.

Sohvaperunakoira nukkuu lähes läpi vuorokauden. Toisinaan se kuitenkin säälistä raahautuu emännän mukana ulkoilemaan, eihän emäntää voi aina yksinkään sinne laittaa. Jos taivaalta putoilee jotain epämääräistä ja kosteaa ei ulkoilusta edes keskustella... siellähän voi vaikka kastua.
Jos käytän emännän käskyvaltaa (niin niin minä se tosiaan olen) ja retuutan vastentahtoisen sohvaperunakoiran sateeseen, saan portilla viimeistään "noniin-eiköhän-tämä- pelleily-taas-tällä-erää-riitä" katseen ja vastukseksi 30 kiloa silkkaa lihasta nelivedolla.
On ollut pakko todeta, etteivät kaikki koirat ehkä rakastakkaan ulkoilua säällä kun säällä.

Ainoa asia joka saa nartun lihat liikkeelle salamavauhtia on tietenkin ruoka. Näistä ajoista se on tarkka. Emännälle on turha kiukutella, mutta jos sohvaperunamies on ruokinta-vuorossa, on parasta heittäytyä hysteeriseksi jo hyvissä ajoin. Tiedättehän Cujon - elokuvakoiran?! .. narttu on ottanut siitä mallia.

No siinäpä se... meidän karvainen syömä-sonta- ja uni-automaatti.
Ja mitäkö merkkiä... kuva selittänee. Narttu tosin kieltäytyi kuvaussessiosta, joten päädyin vastaavaan.