sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Vitun menkat

Elämä voi neljän naispuolisen perheenjäsenen kanssa olla kovin hormonivetoista.
Kaikkien teini-iän muiden angstien lisäksi on vielä kestettävä tätä sukukypsyyden tuomaa iloa - kuukautisia. Teinibakteeri sentään talttuu iän myötä mutta hormonimonsterit jatkavat jylläämistä hamaan mummoutumiseen asti.

Jonkun viisaan muistan maininneen, että saman perheen naisilla on usein hyvin identtinen hormonitoiminta ja sitämyötä kuukautiskiertokin myötäilee toinen toistensa omia. Juu - myötäileehän se - ihan peräkkäin suorastaan, kun yhdellä kuukauden suositut loppuu - toisella ne tekevät jo tuloaan PMS:n muodossa. 4 naista ja kuukaudessa 4 viikkoa, ynnätkääpä siitä.

Tiedä sitten, onko omaa äitiäni kiittäminen tuskaviikoista vai osoitanko nöyrimmät kiitokseni pidemmälle perhehistoriaan - itse olen onnistuneesti siirtänyt nämä geenit omiin tyttäriin, joten voimme olla varmoja ainakin lasten biologisesta äidistä.

Närästys ei siis ole ainoa vaiva jolloin on vaikea olla mukava. Sanomattakin selvää on, että sohvaperunamies joutuu herkästi kostonenkeleiden hyökkäyksen kohteeksi - raukka kun on väärää sukupuolta, eikä siten voi ymmärtää.

Hysteria on kuin myrskyn merkki jo päivää paria ennen, mikään ei ole hyvin. Ovet paukkuu ja nuoremmat siskot saavat kylmää kyytiä pelkästään vääränlaisesta katseesta. Perhe hiljentyy kunnioittamaan tätä luonnonvoimaa jokainen tahollaan ja Hysteriaa väistellään - mikä sekin aiheuttaa usein voimakkaita tunteenpurkauksia.

Mysteria vajoaa oman mielensä synkkyyteen ja voi kirjaimellisesti pahoin. Koskettaa ei silti saa.. no ehkä ohimennen hipaista jos uskaltaa.

Anarkia ei pitele omaa naiseuttaan salassa.
- Vittu taas mulla on menkat!!!! Iskä mee hakeen siteitä... äiti mulla on tissit kipeet!!!!!!! Ja sohvaperunamies punastuu päänahkaa myöten vaikka vähän hymyilyttääkin. Anarkia nyt vaan on niin häpeilemättömän avoin. Eikä sohvaperunamies parka oikein vielä ole sisäistänyt viimeisenkin vauvan kasvaneen ulos lapsenkengistä.

Luulen, että sohvaperunamies odottaa sitä päivää kun jokainen näistä pikku-naisista on lentänyt pesästä, ennenkuin uskaltaa alkaa taas elää omana itsenään.

Ei kommentteja: